Skip to content
Home » Parisuhde ruuhkavuosien aikana

Parisuhde ruuhkavuosien aikana

Parisuhde ruuhkavuosien aikana


Vauvan syntymä tuo ison muutoksen parisuhteeseen. Pelkkä vanhemmaksi tulo on jo iso askel ja naiselle vielä
hormonimyrsky siihen päälle. Tunteiden vuoristorataa käy niin mies kuin nainen. Vauvavuoden edetessä se monesti tasaantuu.
Uusi rooli, äiti ja isä monesti peittoaa kaiken muun. Unohdamme helposti, että olemme myös ystävä, vaimo, aviomies, nainen ja mies.


Muiden silmiin ei välttämättä näy muuta, kuin ihana perhe-elämä. Onnellinen pariskunta, joka on juuri saanut vauvan. Kun sinulta kysytään, miten vauva-arki sujuu, harva vastaa “No olen aivan loppu, vauva huutaa yöt ja yhteistä aikaa ei juuri lainkaan enää ole”. Eihän näin kaikilla ole, mutta tämä puoli jää monesti sanomatta, koska ympärillä on se onnellinen perhe malli. Osalla tämä vauva-aika vahvistaa suhdetta ja osa joutuu tekemään enemmän töitä suhteen eteen.

Vertailemme paljon vauvaryhmissä itseämme muihin, kilpailemme alitajuisesti kaikista vanhemmuuden osista. Monesti olen lukenut vauvaryhmien nimettömästi kysyttyjä parisuhde kysymyksiä. Seksi on yksi näistä aiheista. Kuinka nopeasti seksiä on alettu harrastamaan synnytyksen jälkeen tai kuinka usein sitä on pariskunnalla. Vastaukset ovat suurimmilta osin niitä 4pv-2vk synnytyksen jälkeen, pidempään ei olisi edes pystynyt pitämään taukoa. Määrä on myös useamman kerran viikossa. Mutta entäs sitten he kenellä ei asia ole näin, mutta eivät uskalla tai kehtaa sitä sinne kirjoittaa? On tärkeää myös tietää, että ei olla yksin sen asian kanssa ja vertaistukea saisi sieltä ryhmästä mihin on todennäköisesti sen takia liittynytkin.

Me tartuimme tähän asiaan ja halusimme kysyä perheiltä nimettömästi asiasta. Saimme paljon vastauksia niin miehiltä kuin naisilta. Vastaukset on täysin kopioitu alle, emmekä ole muuttaneet niistä mitään.


Kysyimme perheiltä:


Miltä teistä on vauva vuosi tuntunut parisuhteen osalta? Yllättikö joku? Muuttuiko suhde vai pysyikö ennallaan? Onko niin sanotut ruuhkavuodet sanojensa mukaiset? Kaipaatko jotain lisää parisuhteeseen?
Eli ruuhkavuosien/vauvan tuoma muutos parisuhteessa.


Näin perheet vastasivat:

”Meillä molemmat (minä ja puoliso) kotona, vauva nyt 5,5kk. On yllättänyt positiivisesti se, miten hyvin me toimitaan yhdessä tiiminä niinäkin hetkinä kun ollaan rättiväsyneitä ja kaikki ärsyttää. Puhutaan paljon vauvasta, sen tuomista muutoksista meidän elämään ja asioista muutenkin. Mies auttaa kaikessa ja hoivaa vauvaa yhtä lailla siinä missä minäkin. Toki on niitäkin hetkiä, kun tuntuu ettei mikään mene putkeen mut asioista sit keskustellaan. Koitetaan myös silloin tällöin ottaa omaa ja myös yhteistä aikaa ja käydään
treffeillä tai ihan kahdestaan vaikka ruokakaupassa (Luksus. ). Vauvan syntymä on lähentänyt meitä entisestään ja tehnyt meistä ihan super toimivan ja hyvän tiimin mikä on ihanaa, sillä tulevaisuudessa se
tolle pikkuselle tulee välittymään että täällä aidosti toista rakastetaan ja toisesta välitetään. ”

– Nainen

”Meilläkin on mennyt parisuhde parempaan suuntaan.
Mies oppinut kunnioittaan ja ymmärtään, etten ole itsestäänselvyys. Oltiin pojan synnyttyä sairaalassa 9 pvää nii joutui tekeen kaikki kotityöt ja hoitaan eläimet, mitkä minä yleensä teen. Joutui myöntään, ettei oo
helppoo. Jouduin ehkä vähän näpäyttään herraa myös juuri ennen pojan syntymää
Oli rankkaa mutta teki niin hyvää.
Itse myös oppinut lukeen miestä viimeisten kk kautta.”

– Nainen

“Me ollaan hitsauduttu kyllä tosi paljon enemmän yhteen ja tää yhteenkuuluvuuden lisäys on mieletön, mutta hittovie vauvavuosi on osannut olla myös kuluttava! Ollaan riidelty ja huudettu kuluneen 7,5kk aikana enemmän kuin aiempina vuosina (~7,5v) yhteensä!Jos ei oltaisi oltu pitkään yhdessä ja tunnettu toistemme pahimmat tavat jo ennakkoon niin oltais kyllä erottu jo aika päiviä sitten. Koen vauvavuoden tosi kaksipiippuisena, se on osaltaan lisännyt älyttömästi rakkautta puolisoa kohtaan, mutta samalla tää on ollut henkisesti raskain vuosi myös parisuhteelle.”

– Nainen

”Ensimmäiset kolme kuukautta olivat rankimmat.. Piti tutustua pikku mieheen, luoda rytmiä, parantua
toisen asteen repeämästä ja sitten oli vielä sisäkatto remontti, miehen töihin paluu, taas arkeen totuttelua
kahden lapsen kanssa miehen työvuorojen aikana.. Mutta sen jälkeen on kyllä helpottanut. Tämä on
tosiaan meidän toinen lapsemme, joten pääasiassa ajatus arjesta pikkulapsen vanhempina oli ennestään
tuttu. Oma aika on kortilla ja jos ajatuksistaan ei puhu kumppaninsa kanssa tulee ihan turhia riitoja, joten
ainakin meillä puhutaan mahdollisimman paljon. Mies tekee aamu-ja iltavuoroja, joten varsinaisten rutiinien muodostus on ollut hankalaa. Ruokailuista ja uniajasta kyllä yritetään pitää kiinni oli isi töissä tai ei
Taitaa työpäivinä parisuhde aikaa olla kymmpiuutiset ja nukkuminen samassa sängyssä.
Vapaapäivinä tehdään yleensä perheenä jotain yhdessä, mutta pienet kosketukset, katseet, halit ja vaikka kahvin keittäminen toiselle ovat nyt romanttisia asioita. Se että tuntee että tässä ollaan ja halutaan olla
yhdessä niin auttaa kyllä jaksamaan yhdessä ja onhan nuo lapset nyt ihania ”

– Nainen

“Sen verran voin sanoa, että parisuhdetta ei oikeastaan tällä hetkellä ole, sen verran ruuhkaa piisaa.
Vauva nyt 3 kk ja isompi 4 v. Ei sinänsä yllättänyt tämä hektisyys. Toimitaan tiiminä lasten hyväksi ja jompikumpi heistä on aina sylissä. Kun lapset menevät nukkumaan, mennään mekin. Seksi ei ainakaan
itseäni kiinnosta yhtään, johtuu ehkä myös hormoonikierukasta.
Sellaista arkista hellyyttä voisi olla lisää. Ei olla kummatkaan sen tyylisiä, että tykättäisiin hiplata. Mutta ihan hyvä näin. Katotaan, mikä tilanne on kun lapset on isompia.”

-Nainen

“Itse en ole muuten huomannut eroa parisuhteen kohdalla, mutta seksiä on vähemmän. Itse olen sellainen, että voisin harrastaa joka päivä seksiä, mutta puoliso ei ole luonteeltaan samanlainen. Ja ymmärrän sen väsymyksen yms, meillä kuitenkin iso perhe, mutta sitä toivoisin olevan enemmän. Olemme siitä puhuneet ja ymmärrämme toisiamme tämän suhteen. Aikaa se varmaan vaatii, että tilanne palautuu lähemmäs aijempaa. Ystäväpiirissä ei näistä asioista kehtaa edes puhua, niin aika yksinään saa olla ajatusten kanssa. Vauvaryhmiä selatessa alkaa enempi vain masentamaan oma tilanne, kun se ei näytä olevan kenelläkään muulla. Parisuhde on muuten hyvä, rakastava, vahva, luotettava ja olemme olleet pitkään yhdessä.”

– Mies

“Oman ajan vähyys yllätti. Omaa aikaa ei juuri enää ole. Käyn töissä, tulen kotiin, lapset haluavat huomioita ja teemme peruskotitöitä yhdessä. Sitten onkin jo ilta ja nukutusrumba alkaa. Sama toistuu joka päivä. Tosin meillä ei juuri ole hoitajiakaan lähipiirissä, joten ainut miten saadaan puolison kanssa omaa aikaa on, että toinen jää lasten kanssa. Mutta ei sekään oo kokoaikaa kiva pyytää sitä omaa aikaa. Läheisyyttä on myös vähemmän, lapset kyllä vievät voimat aika hyvin päivän aikana ja työt. Iltaisin on välillä ihan kiva vain rojahtaa sohvalle katsomaan telkkaria. Niin ja ne omat harrastukset, niistä luovuin, koska itsellä kalliimpi harrastusmaku ja haluan asettaa oman perheen etusijalle. Nykymaailman tilanteen takia niihin voin varmaan palata 20 vuoden päästä. “

– Mies

“Itse olen aina halunnut äidiksi ja varmaan sen takia omaa aikaa en niin ole edes kaivannut vielä, kuin pieniä hetkiä. (meillä neljä lasta). Puoliso taas tarvitsee omaa aikaa enemmän ja useammin. Mulle se on täysin ok. Läheisyyteen lapsien tulo on ehkä eniten vaikuttanut. Mies puristelee ja vihjailee harvasen päivä, mutta itsellä ei ole oikein ollut sellaista fiilistä, että jaksaisin ihan kokoajan sellaista läheisyyttä. Minulle riittää halailu ja lähekkäin olo, ja tykkään kyllä seksistä, mutta minulle riittää harvemmin. Siitä poden huonoa omatuntoa aina välillä. Mutta muuten suhde on ihana, rakastan miestäni ja olemme lähentyneet vuosien varrella todella paljon. Sellainen olo, että meidän suhde kestää mitä vain, puhutaan avoimesti ja otamme toisemme huomioon.”

– Nainen

Kommentoi

Your email address will not be published. Required fields are marked *