Hintojen nousu ruuan, asumisen, liikkumisen, vaatteiden ja ihan kaiken suhteen on vaikuttanut monen perheen elämään. Koska palkkatasot ja tukien summat ovat pysyneet edelleen samoissa on tilanne ajanut perheet tekemään muita ratkaisuja. Tilanne on monelle arka ja aiheena raha ylipäätään on monelle vaijettu aihe.
Paljon hallitukselta on saanut lukea, että pitäisi korkeakouluttaa ihmisiä enemmän ja näin turvata työnsaantia ja hyvää palkkatasoa. Mutta ketä jää hoitamaan mukamas nämä huonompiarvoiset työt? Jos luet itsesi lääkäriksi, niin haluatko mennä töihin vanhainkotiin tai päiväkotiin? Jos luet itsesi insinööriksi, niin haluatko mennä töihin kauppaan tai tehdastyöntekijäksi? On väläytetty myös toivoa, että minimi palkka olisi kaikilla 3500€.
On myös perheitä, ketkä eivät ymmärrä ihmisten ahdinkoa näissä asioissa. Se saa monesti kiivasta keskustelua aikaan. HyvoHaku ei ota näihin omaa kantaa, vaan jakaa perheiden tekstejä ilman omaa kommenttia. Ymmärrämme, että ihmisiä on paljon erilaisia, on paremmin tienaavia ja heikommin tienaavia. Kummankaan ei tarvitse väheksyä toista tai olla toiselle ilkeä. Jos oma rahatilanne on hyvä, täytyykö muita siitä lannistaa? Ei tarvitse, voit sen sijaan koittaa ymmärtää ja kertoa, että kaikki järjestyy tai pohtia yhdessä, miten tilannetta saisi helpotettua.
Kysyimme perheiltä useammassa eri ryhmässä ja saimme paljon taas vastauksia. Emme jaa kaikkia, koska niitä tuli valtava määrä.
Kysymys perheille:
Miten nykymaailman tilanne on vaikuttanut teidän perheen taloudelliseen tilanteeseen? Jos on, niin mitä muutoksia olette joutuneet tekemään? Miten se näkyy teidän arjessa? Oletteko käyneet ruokajaoissa?
“Sähkön kulutusta tarkkaillaan, lämmitetään säästeliäästi, minä en käy enää ripsihuollossa, ja hmmm no ulkona ei käydä joka viikko syömässä mut se kyl myös terveellisyydenki kannalta
NainenOstettiin vuosi sit ku mulla piteni työmatka ni toinen auto, joka vie vähemmän rahaa.”
“Ruokajonoissa käydään, se on iso apu näin perhearjessa, vaikka ehkä pärjäisi ilmankin jos tosi kovin pihistäisi. Raha nytkin tiukilla, itse kun vanhempainrahalla ja mies tällä hetkellä työttömänä. Jouduttu kyllä kaupassa katsomaan mitä sitä uskaltaa ostaa, aika paljon on nyt esim kala ja kana tuotteita jäänyt ostelematta kun niiden hinnat aika pilvissä. Sit toki vaipat, Marika sanoi aika hyvin ettei lapsilisä mitenkään kata sitä kulutusta mitä niistäkin tulee, yksi paketti helposti jo melkein 12e..meillä menee myös korvikejauhetta, kun oma maidontuotanto ei lapselle riitä, ja korvikkeet pidemmän päälle tulee tosi tyyriiksi.
Ei olla onneksi vielä nälkää nähty, mutta eipä sitä rahaa yhtään jää ylimääräistä että vaikka säästöön saisi.
Mies luultavasti pian pääsee takaisin työelämään jolloin tulotkin nousee hieman, mutta kyllä se silti tiukkaa tekee kun on niin paljon maksuja, asunto, auto yms. Odottelen että vauva kasvaisi nopeasti että itse pääsisi takaisin työelämään, huomattavastihan se helpompaa on kun molemmat tuo leivän pöytään.”
Nainen
“Tää nyt on kyllä hyvä aihe. Vähän hirvittää että tulot tippuu ja menot nousee, lapsilisä ei kata ees vaippoja
Nainenkaupasta on ostettava ruokaa samaan malliin kun kaksi teiniäkin taloudessa. Mutta kait sitä pärjää, pakkohan se on. Se mitä muutoksia tehdään niin minä laitan auton seisontaan vanhempainvapaan ajaksi ja eletään siis vain yhden auton taktiikalla. Kun palan takaisin töihin niin sit taas munkin auto käyttöön. Teinien harrastuksista ei tingitä eikä siitä että eivät lapsilisiään saisi omaan käyttöön. Eli karsin omista menoista ja miehen menoista karsitaan( kestoripsistä luovuin, shoppailua vähemmän, mies lopetti tupakoinnin myös yms) töihin pitää palata kun vanhempainvapaa loppuu. Mahdollisimman paljon myös pyritään vauvan hankintoja tekemään käytettynä. Ollaan siis molemmat miehen kanssa työssäkäyviä, mutta toki se että mun tulot tippuu ja vauvan myötä menot nousee vaikuttaa talouteen. Eli kaikestä ns. Ylimääräisestä( oma hemmottelu,reissut,toinen auto) pitää luopua kunnes palaa taas töihin. Hetkellisesti pärjätään varmasti vähemmällä, mutta pitempi aikaisesti olisi tosi raskasta.”
“Ei ole vaikuttanut mitenkään.”
Näitä tuli muutamalta.
“Meillä useampi lapsi, yksi koulussa ja nuoremmat alle kouluikäisiä. Ennen hintojen nousua pärjättiin oikein hyvin ja minun palkka riitti kattamaan kaikki kustannukset. Olen ihan perus tavallinen tallaaja, duunari. Olen halunnut suoda vaimolle sen, että lapset saavat olla kotona pitkään ja niin pyrin jatkossakin. Mutta kyllä se paineita tuo itselle, kun on se perheen elättäjä. Muutaman kerran olen pyytänyt ylitöitä, että sai esim. autoremontin maksettua. Enemmän ärsyttää nämä ihmiset ketkä tienaavat sen yli 3 tai 4 tai 5 tonnia kuussa, ja sitten kommentoidaan ihmisten päivityksiin kun jollain on tiukkaa. Elämänvalintoja kuulemma, mutta haluaisin nähdä sen päivän, kun he itse tarvitsevat meidän duunarien apua. Tai jos me kaikki duunarit lopetetaan työnteko, niin ei yhteiskunta vaan yksinkertaisesti pyöri enää. Siinä sitten saataisi nauraa paskasesti päälle, kun tullaan anelemaan töihin.”
Mies
“Muutoksia tehty aika rankalla kädellä arkeen. On ollut viikkoja, kun ei aikuisille ole riittänyt ruokaa. Leipäjonoja olen yrittänyt etsiä, mutta tosi heikosti olen niistä löytänyt tietoa ja en tiedä kehtaanko sellaiseen mennä. On kuitenkin iso asia itselle myöntää muiden edessä. että nyt on tosi tiukkaa.”
Nainen
