Nukahtaako teilläkin vauva helposti tissille? Se on maailman paras tunne, kun vauva nukahtaa rinnalle.
Se on helppo ja nopea tapa saada vauva nukkumaan, mutta pitkällä tähtäimellä ei ehkä kuitenkaan se
paras.

Vauvan voi lempeästi opettaa nukkumaan ilman tissiä tai pulloa. Ajankohta on paras muutokseen, kun
vauva ei ole kipeä, tulossa hampaita tai mikään iso hulina päällä. Tällöin on hyvä odottaa, että hammas on
puhjennut, tultu terveeksi tai palattu takaisin normaaliin arkeen. Iltamaidon lopetuksessa ei ole yhtä oikeaa
tapaa, mutta on hyvä löytää se itselle mieluisin ja siitä lähteä liikkeelle.
Miten muutosta lähtee toteuttamaan?
Kun lähdette aloittamaan nukutusmaidon pois jättämistä, on siihen hyvä asennoitua itse myös kunnolla ja
päättää, että nyt se aloitetaan. Kun sen aloittaa, ei siinä kannata periksi antaa.
Kysehän on vauvan nukutuksesta ilman maitoa. Eli tavallaan yksi osa unikoulua (miinus yöt), löydetään uusi
tapa millä saada se yöuni tulemaan ilman maitoa.
Iltapalasta on hyvä lähteä liikkeelle. Iltapuuron jälkeen annetaan maito siihen perään valoisassa tilassa.
Iltapalan jälkeen voidaan siirtyä muihin ilta rutiineihin mitä teille on muodostunut. Näitä voisi olla esim.
nassun ja käsien pesu, yövaatteiden ja vaipan vaihto, hampaiden harjaus, iltasatu/laulu.
Kun iltarutiinit on tehty, on aika mennä nukkumaan. Tähän on hyvä miettiä valmiiksi kumpi tämän aloittaa
isä vai äiti, se kumpi illan aloittaa on hyvä viedä loppuun asti. Ei tule muutoksia vauvalle ja itselle saat myös
sen onnistumisen tunteen. Vauva lasketaan sänkyyn tai perhepedissä menette yhdessä nukkumaan,
toivotetaan hyvää yötä ja annetaan lapsen itse lähteä etsimään unta.
Mitä jos uni ei tule?
Jos uni ei heti tule, se ei haittaa. Niin kauan, kun vauva on tyytyväinen omassa sängyssä tai vieressäsi voi
hänen antaa olla siinä ihan rauhassa, kun saa unesta kiinni.
Jos vauva hermostuu ja alkaa itkemään, voit odottaa pienen hetken, jos se olisikin unilaulua. (Opit
tunnistamaan varmasti oman lapsesi unilaulun, se voi olla pientä aaa-ääntä pitkän aikaa, ennen kuin uni
tulee). Jos vauva ei tähän itsellään rauhoitu, voit lohduttaa häntä. Unikoulujahan on monenlaisia ja paljon
erilaisia ohjeita, miten sitä lähteä toteuttamaan. On tassuttelua (pepulle taputtamista, selän silitys yms.),
syliin sänkyyn tyyli (kun rauhoittuu syliin, niin lasket alas sänkyyn), pistäytymiskoulu (käyt aina paikalla, kun
lapsi alkaa itkemään ja poistut kun rauhoittuu, pidennät menon aikaa), tuolikoulu (istut lapsen vieressä,
mutta rauhoittelet vain puhumalla, hyräilyllä, pikkuhiljaa istut kauemmas).
Minkä tyylin valitset, riippuu vähän vauvan iästä. Lapsen itkuun on aina hyvä vastata jollain tavalla, eikä
antaa huutaa yksinään monta tuntia, koska se tuo turvattomuuden tunnetta lapselle. Jos vauva on yli
puolivuotias voit kokeilla nukutuksessa joitain yllä mainituista tyyleistä. Sen minkä valitset, niin siinä on
hyvä pysyä, se luo lapselle sitä turvaa ja johdonmukaisuutta.
Tärkeintä on pysyä itse rauhallisena ja tyynenä, viedä aloitettu loppuun asti.
Päivän aikana on hyvä paljon halailla ja leikkiä, että saadaan se hellyyden kiintiö täyteen.
Jokainen vauva on erilainen ja toiset huutavat 10min ja toiset kaksi tuntia. Toiset tottuvat nopeasti uuteen
rutiiniin ja toisilla kestää kauemmin. Pidä maltti matkassa ja muista, ettei vauvalla ole hätää.